Kunnanhallitus, kokous 14.8.2023

§ 162 Valtuustoaloite pride-toiminnasta

AurDno-2023-207

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Vasemmistoliiton valtuutettu Jenni Päätalo jätti seuraavan valtuustoaloitteen Pride-liikkeen tukemisesta vuonna 2023 valtuuston kokouksessa 20.6.2022 § 30:

"Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolesta tehtyä työtä puolustaa maailmanlaajuisesti Pride-liike. Ensimmäiset Pride-marssit pidettiin 28. kesäkuuta vuonna 1970 New Yorkissa ja Los Angelesissa. Suomessa liikkeen juuret ulottuvat SETAn perustamiseen vuonna 1974 ja sitä kautta Helsinki Prideen. Vuonna 2000 juhlittiin ensimmäistä Helsinki Pride - viikkoa, ja vuodesta 2006 lähtien ko. viikko on järjestetty joka vuosi. Nykyisin Helsinki Pride on Suomen näkyvin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma.

Pridea juhlitaan tänä vuonna ympäri Suomea useissa kunnissa ja kaupungeissa läpi kesän eri aikoina. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa järjestetään Turku Pride 22.-28.8., Kustavissa Queerstavi Pride 16.7. ja naapurikuntamme Liedon ensimmäinen Pride 20.8.

Suomessa voimassa olevat tasa-arvo- sekä yhdenvertaisuuslaki velvoittavat viranomaisia ja työnantajia edistämään yhdenvertaisuutta. Vähemmistöjen asemaa ei saada parannettua vain vähemmistöjen äänillä vaan siihen vaaditaan enemmistön tuki. Esitän, että Auran kunta ottaa vuonna 2023 kesällä osaa Pride -liikkeeseen ja tukee ja tekee siten työtä ihmisoikeuksien edistämisen puolesta. Osanotto voi olla esimerkiksi liputus, puistonpenkin maalaaminen sateenkaarivärein tai muu vastaava. Vain mielikuvitus on rajana."

Varsinais-Suomen kunnissa ei toistaiseksi ole yhtenäistä käytäntöä Priden viettämisestä. Seuraavia käytäntöjä on tiedossa:

  • Turku ja Salo liputtavat ajalla 21. - 27.8. sateenkaarilipuilla erikseen määritellyissä paikoissa
  • Paimiossa on ohjelmaa, mm. taidenäyttely kaupungintalolla, Pride-tapahtumassa 16. - 19.8.

Auran kunnan strategian arvoviestin mukaan "Aura on kuntana nuorekas, nykyaikainen, kasvava, yrittäjämyönteinen ja ihmisläheinen." Strategian terveyden virta -päämäärään sisältyy palvelulupaus "Vahvistamme osallisuutta ja torjumme yksinäisyyttä". Palvelulupaukseen sisältyy seuraavat tavoitteet:

  • Kannustamme matalan kynnyksen kohtaamisiin.
  • Osallistamme kuntalaisia ja sidosryhmiä mukaan toimintaan eri tavoin.
  • Kaikenlaiselle kiusaamiselle kunnassa on nollatoleranssi.

Vakiintuneen käytännön mukaan kunnan liputuksista on päätetty teknisessä lautakunnassa. Hallintosäännön 23 §:n mukaan kunnanhallitus ratkaisee asia, joita ei ole säädetty tai määrätty kunnan muun viranomaisen toimivaltaan. Periaatelinjaukset tekee kunnanhallitus.

 

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää, että Aurassa järjestetään jatkossa Pride-liputus yhtä aikaa Turun Pride -viikon yhteydessä kunnanviraston pihassa. Vuonna 2023 liputus järjestetään 21. - 27.8. 

Päätös

Ari-Pekka Haapanen teki ehdotuksen: Kunnanhallitus päättää, että Aura ei kuntana liputa Pride -viikolla. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että yhteisöillä, yrityksillä ja poliittisilla liikkeillä on mahdollisuus hakea kunnalta erillislupaa liputtamiseen tapahtumiinsa. Ari-Pekka Haapasen ehdotus raukesi kannattamattomana.

Jouko Vähä-Rahka esitti, että Auran kunta liputtaa Pride-liikettä yhden päivän, 21.8.2023.

Liisa-Anneli Holmberg ja Jukka Leino kannattivat Jouko Vähä-Rahkan esitystä.

Suoritettiin äänestys, jossa kunnanjothajan esitys oli JAA ja Vähä-Rahkan esitys EI. Äänestyksen tulos oli kuusi ei-ääntä ja yksi tyhjä ääni. Kunnanhallituksen päätökseksi tuli liputtaa Pride-liikettä yhtenä päivänä, 21.8.2023.

 

 

Eriävä mielipide

  • Ari-Pekka Haapanen jätti eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan:

    "Jätän eriävän mielipiteen Auran kunnan osallistumisesta Pride -liputukseen. Perusteluna on se, että kunnan tulisi pidättäytyä osallistumasta ideologisten, poliittisten tai sen kaltaisten liikkeiden toimintaan. Näin on monessa kunnassa tehty jo. Myös päätösehdotukseen johtaneet perustelut liittyen kuntastrategiaan olivat varsin ohuet. Yhdistyksille ja liikkeille varattaisiin kuitenkin mahdollisuus hakea erikseen lupaa liputukseen ja tämä olisi mielestäni riittänyt. Siihen suuntaan on monessa kunnassa mentykin."

Äänestystulokset

  • Ei 6 kpl 86%

    Jouko Vähä-Rahka, Jenni Päätalo, Jukka Leino, Laura Alikeskikylä, Kalle Isotalo, Liisa-Anneli Holmberg

  • Tyhjä 1 kpl 14%

    Ari-Pekka Haapanen

Tiedoksi

tekninen toimi

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Tuulentie 1, Aura
postiosoite Auran kunta, Tuulentie 1, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - pe klo 9.00-15.00.