Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

§ 237 Ostolaskudatan julkaiseminen

AurDno-2023-316

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Petteri Orpon hallitusohjelmasta löytyy kirjaus kuntien ostolaskudatan julkaisemisesta. MIkäli asia etenee, julkaisusta tulee pakollinen osa kunnan tiedotusta. Useat kunnat ja kaupungit ovat jo nyt julkaisseet ostolaskudataansa. Kuntaliiton suosituksen mukaan ostolaskudatan julkaisussa tulee noudattaa seuraavia periaatteita:

  1. kunta julkaisee vain sellaisen datan, joka kunnan on mahdollista julkaista, eli tieto saadaan kunnan omasta taloushallinnon järjestelmästä
  2. ostolaskudatan avaaminen toteutetaan olemassa olevista tiedoista, eikä datan kerääminen edellyttäisi erillistä räätälöintiä.

Tietosuojakysymykset tulee huomioida ostolaskudatan julkaisemisessa. Huolellisuutta vaaditaan erityisesti perusturvan laskuissa, mikäli kunta päätyy julkaisemaan dataa jo ennen vuotta 2023. Toiminimiä koskeva data on myös syytä tarkistaa tietosuojan näkökulmasta.

Kuntaliitto suosittelee, että ostolaskudata julkaistaan avoindata.fi -palvelussa. Tämän lisäksi kunta voi julkaista tiedot muissa kanavissa tai omilla nettisivuillaan. Ostolasku on toimittajalta saatava lasku, joka kohdistuu hankittuun tuotteeseen, investointiin tai palveluun. Ostolasku ei siis ole avustus eikä palkkoihin kirjattava meno.

Ostolaskudatan avaamisessa annetaan seuraavat tiedot kunnan nimen, kuntanumeron ja y-tunnuksen lisäksi:

  • toisitenumero
  • toimittajan nimi ja y-tunnus, mikäli se on saatavissa
  • toimittajan maakoodi
  • laskun summan ilman arvonlisäveroa
  • tositepäivämäärä (tai laskun päivämäärä riippuen kunnan järjestelmästä kumpi on helpommin saatavissa)
  • kirjanpidon tilinumero ja tilin nimi ja palveluluokka.

Lisäksi kunta voi julkaista laskun kokonaissumman ja arvonlisäveron määrän sekä arvonlisäverotunnuksen ja laskun kustannuspaikan.

Ostolaskudataa julkaistaessa kunnan tulee tarkistaa, etteivät tiedot sisällä henkilötietoja. Henkilötietolain soveltaminen on huomioitava silloin, jos elinkeinonharjoittajan nimen sisältävä toiminimi voidaan yhdistää luonnolliseen henkilöön. Avoimeen verkkoon ei voi viedä henkilötietoja ilman asianosaisen suostumusta. Kuntaan saapunut ostolasku on viranomaisen asiakirja, joka on lähtökohtaisesti julkinen. Asiakirjajulkisuuden mukaan kenellä tahansa on oikeus saada pyytämällä tieto julkisesta asiakirjasta.

Kunnan kirjanpitojärjestelmästä saadaan pienellä räätälöinnillä raportti, joka sisältää ostolaskun avaamiseen tarvittavat tiedot. Tiedot tulee julkaista avoindata.fi -sivustolle koneluettavassa muodossa. Tiedot on hyvä julkaista myös kunnan omalla internet-sivulla.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää, että kunnan ostolaskudata julkaistaan vuodesta 2022 alkaen avoindata-fi -sivustolla ja kunnan internet-sivulla.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kirjanpito, ostoreskontra