Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

§ 239 Varhaiskasvatuksen tuen kehittäminen Aurassa ja palkkaamislupa konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään 1.1.2024 lukien

AurDno-2022-233

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anita Peltonen, Varhaiskasvatuspäällikkö, anita.peltonen@aura.fi

Perustelut

Varhaiskasvatuslain muutokset 1.8.2022 alkaen

Tuen järjestäminen lapselle

Varhaiskasvatuslakia 540/2018 on päivitetty 1.8.2022 alkaen koskien varhaiskasvatuksen järjestämistä tukea tarvitsevien lasten osalta. Laissa määritellään tuen tasot; yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada hänen yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa. Yleinen tuki muodostuu yksittäisistä tukimuodoista. Lapsella on oikeus myös tehostettuun ja erityiseen tukeen, jos yleinen tuki ei ole riittävää tai lapsi tarvitsee vahvempaa tukea.

Lain mukaan jokaisella lapsella on oikeus varhaiskasvatuksen erityisopettajan palveluihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 10.5.2022 Auralle 94 000,00 € Valtion erityisavustusta varhaiskasvatuslain mukaisen tuen uudistamisen edistämiseksi vuosille 2022-2023. Myönnetyn avustuksen käyttöaika on 10.5.2022-31.12.2023. Myönnetyn avustuksen enimmäisosuus avustettavan hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista on 80 %.

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää

  1. Varhaiskasvatushenkilöstön palkkaamiseen; tarkoituksena on pääsääntöisesti ja erityisesti varhaiskasvatuksen erityisopettajien ja varhaiskasvatuksen opettajien palkkaaminen lapsiryhmiin ja/tai varhaiskasvatuksen toimipaikkoihin tuen ja erityisopetuksen vahvistamiseksi. Erityisopettajia voidaan palkata myös
    • lapsiryhmien pienentämiseen ja/tai lasten tuen tarpeisiin vastaavien ryhmärakenteiden perustamiseen
    • alueellisiin tuen tehtäviin (nk. kiertävät / konsultoivat erityisopettajat)
    • varhaiskasvatuksen kunnan / alueen erityisopetuksen koordinointi- ja kehittämistehtäviin

Myös avustajia, lastenhoitajia ja sosionomeja voi palkata tuen toteuttamisen lisäresurssiksi lapsiryhmiin. Tällöin tärkeää on, että lisähenkilöstön työ suunnataan selkeästi tukeen liittyviin tehtäviin.

2. Varhaiskasvatuksen tuen teemaan liittyvän koulutuksen järjestäminen varhaiskasvatuksen henkilöstölle

3. Tuen toteuttamisee liittyvien paikallisten ja / tai alueellisten yhteistyörakenteiden ja -käytäntöjen muodostaminen ja/tai kehittäminen sosiaali- ja teveystoimen ja muiden tarvittavien asiantuntijatahojen kanssa

Hakemuksessa tavoitteiksi on kirjattu:

  • Kaikille lapsille varhaiskasvatusmuodosta riippumatta oikeus erityisopettajan palveluihin. Perhepäivähoitajien mahdollisuus erityisopettajan konsultaatioon viivytyksettä
  • Tuen toteuttaminen lapsiryhmän kokoa pienentämällä. Vahvistetaan inkluusioita ja kehitetään tuen laatua.
  • Henkilökunnan kouluttaminen havainnoimaan ja toteuttamaan erilaisia tuen muotoja.
  • Käytäntöjen ja tiedon yhtenäistäminen eri toimijoiden kesken.

Toteutustapa:

Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan palkkaaminen, jotta toteutetaan kaikkien lasten oikeus erityisopettajan palveluihin. Erityisopettajan tiivis yhteistyö perhepäivähoitajien sekä yksityisten palveluntuottajien kanssa. Palkkaamalla varhaiskasvatukseen lisää henkilökuntaa, jotta on mahdollista toteuttaa erilaisia tuen muotoja ja vahvistaa inkluusiota. Henkilökunnan koulutus.

Yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kehitetään Auran malli varhaiskasvatuksen kolmiportaiseen tukeen.

Varhaiskasvatuksessa on konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi, joka on ollut täyttämättä kolmisen vuotta.

Hankkeen puitteissa tulee palkata konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja, jonka tehtävänä on toimia kaikkien varhaiskasvatusmuotojen koordinoivana työntekijänä. Varhaiskaerityiskasvatuksen ja Auran mallin kehittäminen ovat keskeiset tehtävät.

Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan palkka (19.5.2022 tilanteen mukaan) OVTES 45000042 on 2760,00 €

 

Ehdotus

Esittelijä

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Sivistyslautakunta esittää kunnanhallitukselle konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen täyttämistä 1.8.2022 - 31.12.2023.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 24.5.2022 § 40. Auran kunnalle on myönnetty 94 000 euroa valtion erityisavustusta varhaiskasvatuksen kolmiportaisen tuen kehittämiseen ja kunnan oman mallin luomiseen. Koska valtio on jakanut vastaavaa hankerahaa laajasti kuntiin, on paikkoja avoinna nyt useita myös Varsinais-Suomessa. Tehtäväkohtaiset palkat ovat eri kunnissa kyseisessä tehtävässä 2850 - 2950 euroa kuukaudessa. OVTES:n mukainen tehtäväkohtainen palkka on 2760 euroa kuukaudessa. Vastaavan varhaiskasvatuksen opettajan tehtäväkohtainen palkka on 2776,57 euroa. Hankkeeseen liittyvä konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävä on projektiluonteinen kehittämistehtävä, jolloin tehtäväkohtainen palkka voidaan määritellä vaadittavan osaamisen kautta. Oheismateriaalina on tehtäväkuvaus.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään 1.8.2022 - 31.12.2023. Määräaikaisuuden perusteena on uuden toimintamallin kokeilu ja kehittäminen. Lisäksi kunnanhallitus vahvistaa tehtävän tehtäväkohtaiseksi palkaksi 2900 euroa kuukaudessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Anita Peltonen, Varhaiskasvatuspäällikkö, anita.peltonen@aura.fi

Perustelut

Varhaiskasvatukseen on perustettu konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimi 1.7.2007 lukien. Tehtävä on ollut käytössä 31.8.2019 asti, jolloin toimessa ollut henkilö irtisanoi työsuhteensa. 1.9.2019 alkaen toimi on ollut täyttämättä. OKM:n rahoituksella tehtävään on palkattu määräaikainen työntekijä.

Varhaiskasvatuslakiin (540/2018) on lisätty 3a luku (1183/2021), jossa määrätään lapsen oikeudesta varhaiskasvatuksessa annettavaan tukeen:

15 a § (16.12.2021/1183)

Lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin tukeminen

"Varhaiskasvatukseen osallistuvalla lapsella on oikeus saada hänen yksilöllisen kehityksensä, oppimisensa ja hyvinvointinsa edellyttämää yleistä tukea osana varhaiskasvatuksen perustoimintaa viivytyksettä tuen tarpeen ilmettyä. Yleinen tuki muodostuu yksittäisistä tukimuodoista.

Jos 1 momentissa tarkoitettu tuki ei ole riittävää tai lapsi tarvitsee vahvempaa tukea, on tukea annettava tehostettuna tukena lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Tehostettu tuki muodostuu säännöllisistä ja samanaikaisesti toteutettavista useista tukimuodoista.

Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu tuki ei ole riittävää tai lapsi tarvitsee tukea vammasta, sairaudesta, kehityksen viivästymisestä tai muusta, merkittävästi hänen toimintakykyään alentavasta oppimisen tai kehityksen tuen tarpeesta johtuen, on tukea annettava yksilöllisesti suunniteltuna erityisenä tukena. Erityinen tuki muodostuu useista tukimuodoista ja on jatkuvaa ja kokoaikaista."

Lain muutos tuen kolmitasoisuudesta on tullut voimaan 1.8.2022.

OKM:n rahoittaman hankkeen aikana on luotu "Auran mallia" järjestää tuen toteutusta. Kunnanhallitus on myöntänyt täyttöluvan konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään 1.8.2022 - 31.12.2023. Määräaikaisuuden perusteena on uuden toimintamallin kokeilu ja kehittäminen. Kehittämistyössä ja toimintamallien juurruttamisessa konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja varhaiskasvatuksen sosionomin työpanos on ollut korvaamatonta.

Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan toimen täyttäminen toistaiseksi voimassa olevana vastaa lain muutoksen edellyttämään tarpeeseen ja mahdollistaa tuen aloittamisen mahdollismman varhaisessa vaiheessa. Alan asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että mahdollisimman varhain saatu, oikein mitoitettu tuki on lapsen etu ja auttaisi lasta sekä nyt että tulevaisuudessa. Tuen määrittely perustuu tuen tarpeen arviointiin, joka vaatii erityispedagogista osaamista. Erityispedagogista osaamista ei ole ilman erityispedagogiikan asiantuntijaa eli varhaiskasvatuksen erityisopettajaa. Konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajalla on laaja-alainen tieto koko kunnan lasten tarvitsemasta tuesta.

Sivistyslautakunta on esittänyt määrärahaa vuoden 2024 talousarvioon konsultoivan erityisopettajan palkkaamiseen.

Liitteenä uusi tehtävänkuvaus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kj:n muutettu päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan konsultoivan varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävään 1.1.2024 alkaen toistaiseksi sillä ehdolla, että valtuusto hyväksyy vuoden 2024 talousarvion esitetyn mukaisena. Palkan osalta asia palautetaan varhaiskasvatuspäällikölle valmisteluun.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Varhaiskasvatuspäällikkö