Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

§ 236 Vaaliviranomaiset vuoden 2024 vaaleihin

AurDno-2023-222

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juho Karisaari, juho.karisaari@aura.fi

Perustelut

Vuonna 2024 toimitetaan kahdet yleiset vaalit: tasavallan presidentin vaali sunnuntaina 28.1.2024 sekä Suomesta valittavien Euroopan parlamentin jäsenten vaalit (europarlamenttivaalit) sunnuntaina 9.6.2024.

Ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyksen järjestämisestä kotimaassa vastaa kunta.

Vaalit toimitetaan kunnissa äänestysalueittain. Auran valtuuston 22.1.2007 § 9 tekemän päätöksen mukaisesti kunta toimii yhtenä äänestysalueena. Äänestysalueen numero on 1 ja nimi Auran äänestysalue.

Vaalien käytännön järjestelyistä vastaa kunnan keskusvaalilautakunta, joka on valittu koko vaalikaudeksi (VaaliL 13–14 §) 2021–2025. Kunnan keskusvaalilautakunnan keskeisimmät tehtävät vaaleissa ovat vaalien valmistavista toimenpiteistä huolehtiminen, ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen sekä laskennan tietojen ilmoittaminen vaalipiirilautakunnalle. Kunnallisissa vaaleissa keskusvaalilautakunta vastaa äänten laskennasta.

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalipäivän äänestyksen toimittava vaalilautakunta ja laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta.

Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään kolme.

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaalikelpoisuus vaalilautakuntaan ja vaalitoimikuntaan määräytyy sen mukaan kun kuntalaissa säädetään.

Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä.

Sekä vaalilautakunnan että vaalitoimikunnan jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Lisäksi sekä jäsenten että varajäsenten on mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa siinä vaalipiirissä, johon kunta kuuluu. Jäsenenä tai varajäsenenä ei voi olla ehdokas. Oikeusministeriö kiinnittää kuntien huomiota siihen, että vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuotoa ”mahdollisuuksien mukaan” voidaan soveltaa myös siten, että jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin/vaalitoimikuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä. 

Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan nimet ja yhteystiedot on ilmoitettava kunnan keskusvaalilautakunnalle.

Edellisissä, vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Auran äänestysalueen vaalilautakunta sekä vaalitoimikunta oli valittu seuraavassa kokoonpanossa:

Vaalilautakunta, varsinaiset jäsenet

  • Marja Kuitunen (pj)
  • Merja Maasalo (vpj)
  • Jukka Mäkilä
  • Raija Tuominen
  • Tomi Ahonen

varajäsenet (kutsumisjärjestyksessä)

  1. Päivi Perkiö
  2. Taru Sahla
  3. Jarko Rahkala
  4. Heikki Isotalo
     

Vaalitoimikunta, varsinaiset jäsenet

  • Päivi Perkiö (pj)
  • Tuula Vairinen (vpj)
  • Ari Vilen

varajäsenet (kutsumisjärjestyksessä)

  1. Matti Heikka
  2. Arvo Laakso
  3. Anna Kela

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus nimeää vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan vuoden 2024 presidentinvaaleihin.

Päätös

Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle.

Valmistelija

Juho Karisaari, juho.karisaari@aura.fi

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus nimeää vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan vuoden 2024 presidentinvaaleihin ja europarlamenttivaaliin.

Päätös

Kunnanhallitus päätti valita vaalilautakuntaan:

Taru Sahla, pj.
Jukka Mäkilä, vpj.
Niina Örn, j.
Tomi Ahonen, j.
Raija Tuominen, j.

ja vaalilautakuntaan varahenkilöiksi seuraavassa kutsumisjärjestyksessä:

1. Päivi Perkiö
2. Päivi Ryösä
3. Jarko Rahkala
4. Heikki Isotalo

Kunnanhallitus päätti valita vaalitoimikuntaan:

Päivi Perkiö, pj.
Tuula Vairinen, vpj.
Ari Vilen

ja varahenkilöiksi seuraavassa kutsumisjärjestyksessä:

1. Matti Heikka
2. Arvo Laakso
3. Anna Kela.
 

 

Valmistelija

  • Juho Karisaari, juho.karisaari@aura.fi

Perustelut

Auran kunnanhallitus nimesi vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenet vuoden 2024 presidentin- ja europarlamentinvaaleihin 25.9.2023.

14.11.2023 Päivi Perkiö ilmoitti olevansa estynyt toimimaan vaalivirkailijana. Perkiö oli nimetty vaalitoimikunnan puheenjohtajaksi ja vaalilautakunnan varajäseneksi.

Vaalilain §15 mukaan

  • Vaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja,​ varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä,​ kuitenkin vähintään kolme.
  • Vaalitoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja,​ varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä,​ kuitenkin vähintään kolme.

Vaalilautakuntaan nimettiin 25.9.2023 viisi jäsentä ja neljä varajäsentä, vaalitoimikuntaan kolme jäsentä ja kolme varajäsentä.

Näiden ehtojen johdosta Päivi Perkiön tilalle on nimettävä uusi jäsen vaalitoimikuntaan ja mahdollisuuksien mukaan varajäsen vaalilautakuntaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä jäsenen vaalitoimikuntaan ja varajäsenen vaalilautakuntaan Päivi Perkiön tilalle. Lisäksi kunnanhallitus nimeää vaalitoimikuntaan puheenjohtajan valituista jäsenistä.

Päätös

Kunnanhallitus nimesi vaalitoimikuntaan jäseneksi Arvo Laakson Päivi Perkiön tilalle. Lisäksi hallitus nimesi puheenjohtajaksi vaalitoimikuntaan Ari Vilenin. Varajäseneksi vaalitoimikuntaan kutsumisjärjestyksessä kolmanneksi nimettiin Tomi Kauhanen.

Vaalilautakuntaan ei nimetty uutta varajäsentä.

 

Tiedoksi

Vaalitoimikunta, Arvo Laakso