Perustelut
Kunnan viestintäsihteeri toimii monipuolisessa viestinnän asiantuntijatehtävässä, joka sisältää kunnan sisäisen ja ulkoisen viestinnän itsenäistä suunnittelua, kehittämistä ja toteutusta, viestintäkanavien ja projektien hallintaa sekä yhteistyötä eri toimialojen ja sidosryhmien kanssa.
Nykyinen tehtävänimike ei enää vastaa tehtävän vaativuutta eikä kuvaa sen asiantuntijaluonnetta. Tehtävä painottuu entistä enemmän strategiseen viestintään ja viestinnän kehittämiseen osana kunnan toimintaa ja julkisuuskuvaa.
Viestinnän tehtäväkenttä kunnissa on valtakunnallisesti laajentunut ja ammattimaistunut. Kaikilla viestinnän tehtävätasoilla edellytetään vahvaa viestinnän osaamista ja asiantuntijuutta. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n Tilastokeskuksen tilastoista (2023) kokoaman aineiston mukaan viestintäsihteeri-nimikkeellä työskentelee 19 henkilöä, viestintäsuunnittelijana 108 henkilöä ja viestintäasiantuntijana 146 henkilöä. Nimikemuutos vastaa siten yleistä kehitystä viestintätehtävien nimikkeistössä.
Tehtävän kelpoisuusvaatimukseksi on määritelty korkeakoulututkinto, sillä viestinnän tehtävät edellyttävät koulutusta, josta valmistutaan asiantuntijatehtäviin. Nimikemuutos huomioi paremmin tehtävän asiantuntijaluonteen ja parantaa tehtävän houkuttelevuutta, selkeyttää roolia organisaation sisällä ja ulospäin sekä tukee ammatillista kehittymistä ja sitoutumista asiantuntijatyöhön.
Nimikkeen muutos ei vaikuta tehtävän palkkaryhmään eikä tasoon.
Ehdotus
Esittelijä
-
Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi
Kunnanhallitus päättää muuttaa viestintäsihteerin tehtävänimikkeen viestinnän asiantuntijaksi 1.1.2026 alkaen.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.