Kunnanhallitus, kokous 24.11.2025

§ 243 Hankintaohje 2026

AurDno-2025-371

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 16.6.2025 § 135 antanut elinvoimatyöryhmälle ja sen valmistelijoille toimeksi kunnan hankintaohjeistuksen päivityksen valmistelun. Kunnanjohtaja on valmistellut ohjetta johtoryhmää konsultoiden hankintoihin erikoistuneen juristin kanssa. Uuden hankintaohjeen valmistelussa on huomioitu voimassa oleva hankintalainsäädäntö, kunnan hallintosääntö, vuotuinen talousarvion täytäntöönpano-ohje, johtoryhmän hankintojen avoimuuslupaus sekä muut mahdolliset hankintalinjaukset. Hankintaohjeluonnos on pykälän liitteenä.

Hankintaohjeen käytäntöön viemiseksi ja hankintaosaamisen vahvistamiseksi hankintajuristilta on pyydetty suunnitelma koulutuksesta sekä hankintoja valmisteleville viranhaltijoille että hankintapäätöksiä tekeville toimielimille. Koulutus tullaan toteuttamaan alkuvuodesta 2026.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan hankintaohjeen kunnan hankinnoissa noudatettavaksi 1.1.2026 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin kokouksessa ohjeeseen sovituin lisäyksin.

Tiedoksi

Esihenkilöt, intra

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Tuulentie 1, Aura
postiosoite Auran kunta, Tuulentie 1, 21380 Aura
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna arkisin klo 9.00-15.00.