Tekninen lautakunta, kokous 25.1.2024

§ 5 Kiinteistöhuoltotraktorin hankinta

AurDno-2023-338

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Perustelut

Teknisellä osastolla on usean vuoden ajan ollut tarvetta pienikokoiselle kiinteistöhuoltotraktorille. Traktorilla olisi tarkoitus tehdä kunnan omistamien kiinteistöjen ulkoalueiden, katualueiden ja yleisten alueiden kunnossapitotöitä sekä muita nosto ja kuljetustöitä.

Yhtenä esimerkkinä käyttötarpeista on talvikunnossapito. Yksityiset urakoitsijat pitää kunnan omistamien kiinteistöjen piha-alueet lumesta vapaana, hoitaa hiekoituksen yms. työt. Kunnan omien työntekijöiden vastuulla on ollut tehdä ovien edustojen yms. ahtaiden paikkojen ja luistelukenttien lumityöt kolalla ja hiekotus on hoidettu käsin. Tämä sitoo paljon kiinteistönhoitajien työaikaa ja vähentää muuhun kiinteistöhuoltoon tarvittavaa aikaa. Pienellä kiinteistöhuoltotraktorilla edellä mainitut miestyönä tehtävät työt olisi mahdollista tehdä nopeammin ja tehokkaammin. Kiinteistöhuollon traktorin hankintakustannukset ovat noin 40 000 euroa.

Kiinteistönhuoltotraktorin tulee olla ominaisuuksiltaan ketterä ahtaiden ja kapeiden paikkojen hoitamiseen. Kuormien purkamista varten vähintään 1500kg nostovoima. 

Oma kiinteistönhuoltotraktori nopeuttaisi töiden tekemistä, auttaisi työnsujuvuuteen ja tiealueella työskennellessä parantaisi myös turvallisuutta. Lisäksi kiinteistönhuoltotraktorilla pystyttäisiin avustamaan/nostamaan painavia taakkoja sekä kehittämään nykyisiä työtapoja entistä paremmaksi ja turvallisemmaksi.

Isommat traktorityöt ja maankuljetukset tehtäisiin edelleen ostopalveluna.

Liitteenä erillisen selvitys perusteluista kiinteistöhuoltotraktorin hankintaan.

Ehdotus

Esittelijä

Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Tekninen lautakunta esittää vuodelle 2024 hankittavaksi kiinteistöhuoltotraktorin. Hankinta tehdään leasingrahoituksella ja vuosikulut saadaan katettua ostopalvelun määrän vähentymisenä.

Päätös

Asia palautettiin uudelleen valmisteluun. Päätöstä varten pitää tehdä tarkempi selvitys kiinteistöhuoltotraktorin vaikutuksesta työmääriin, tulevasta käyttöasteesta ja vaikutuksesta työaikaan.

Valmistelija

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Perustelut

Kiinteistöhuoltotraktorin käyttö vähentää huoltomiesten ja laitosmiesten käsin tehtävää työtä. Kone avusteisesti työt saadaan nopeammin sekä tehokkaammin tehtyä ja aikaa jää enemmän muiden töiden tekemiseen. Lisäksi konetyö vähentää huomattavasti työntekijöiden fyysistäkuormitusta/käsin tehtävää työtä ja tiealueella työskennellessä työturvallisuutta. Auran kunnalla ei ole tällä hetkellä oma traktoria ja kaikki traktorityö hankitaan ostopalveluna.

Vuokralla olevaa kiinteistöhuoltotraktoria on käytetty n.40h joulukuussa lähinnä talvikunnossapitoon. Koneella on putsattu luistelukenttiä aina kun koululla ja päiväkodilla on ollut tarvetta luistelukentän käyttöön. Lisäksi on viimeistelty ja täydennetty pihalla tehtyjä lumitöitä. Omalla koneella pystytään nopeammin reakoimaan muuttuviin tarpeisiin ja kelien äkillisiin muutoksiin. Esim. hiekoitusta tai lumityötä pystytään lisäämän, jos on yksittöisiä pieniä lisätöitä. Koululta ja päiväkodilta on pyydetty luistelukenttien aurausta erittäin lyhyellä varoitusajalla, mutta omalla koneella on niihinkin pystytty vastaamaan ajoissa. Omalla traktorilla pystytään nopeammin reakoimaan eri tilanteisiin ja samaan myös kustannussäästöä, kun ostotyö vähenee. Omalla traktorilla täydennetään esimerkiksi lumityöurakoita ja yksittäisiä pienempiä tuntiyökohteita pystyttäisiin tekemmän omana työnä. Lisäksi omia työtapoja pystyttäisiin kehittämään ja suunnittelemaan entistä tehokkaammaksi, kun pystyttäisiin hyödyntämään omaa konetta.

Kiinteistöhuoltotraktorin hankinta leasingrahoituksella ei nosta vuosittaista budjettia vaan päinvaistoin sillä pystyttäisiin saamaan kustannussäästöä. Kiinteistöhuoltotraktorin käyttö omana työnä lisää työnmäärää mutta se tehostaa työntekoa ja näin ollen työaikaan ei ole vaikutusta, vähentää työnkuormittavuutta, lisää valmiutta ja kiinteistöhuollon palveluntasoa. Käyttöaste on ympäri vuoden koska konetta käytettäisiin talvikunnossapitoon, yleisten alueiden hoitoon, katujen kunnossapitoon ja kuormien purkuun ja siirtoon sekä vesihuollon huolto- ja kunnossapitotöihin. Traktorimönkijää ei pystytä hyödyntämään yhtä monipuolisesti ja se on talvikauden ulkoilulahdossa käytössä. Traktorimönkijää käytetään lisäksi kesäkaudella yleisten alueiden hoidon apuna.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Tuohi, Tekninen johtaja, kari.tuohi@aura.fi

Tekninen lautakunta esittää vuodelle 2024 hankittavaksi kiinteistöhuoltotraktorin. Hankinta tehdään leasingrahoituksella ja vuosikulut saadaan katettua ostopalvelun määrän vähentymisenä.

Päätös

Teija Jokinen ehdotti että kiinteistöhuoltotraktoria ei hankita, Tomi Ahonen kannatti ehdotusta.

Päätöksestä äänestettiin ja äänestystuloksen 5-2 perusteella päätöstä muutettiin:

Kiinteistöhuoltotraktoria ei hankita, koska tekninen lautakunta ei ole vakuuttunut siitä että hankinnalla saadaan kustannussäästöä ja kiinteistönhuoltotraktorille ei ole riittävästi tarvetta.

 

Äänestystulokset

  • Kyllä 2 kpl 29%

    Janne Ilmalahti, Taina Moisala

  • Ei 5 kpl 71%

    Maj-Len Heikka, Tomi Ahonen, Teija Jokinen, Niina Aarnio, Erkka Hirvensalo