Kunnanhallitus, kokous 23.9.2024

§ 158 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Perustelut

Kunnan hallintosäännön 122 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja ja hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu on lähetettävä viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta. Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 23.8.2021 päättänyt pitää varsinaiset kokouksensa toimikaudella 1.8.2021–31.5.2023 kunnanvirastossa joka kuukauden toinen ja neljäs maanantai alkaen klo 17.15. Edelleen hallitus on päättänyt, että kokouskutsu ja esityslista kunnanhallituksen sääntömääräisiin kokouksin lähetetään sähköisesti viimeistään kokousta edeltävänä torstaina. Kunnanhallituksen esityslista lähetetään sähköisesti myös Turun Sanomille, Auranmaan Viikkolehdelle, Loimaan Lehdelle, Turun Tienoolle sekä Yleisradion Länsi-Suomen toimintakeskukselle.

Kuntalain (410/2015) 103 §:n mukaan muu toimielin kuin valtuusto on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on toimitettu sähköisesti kunnanhallituksen jäsenille, kunnanvaltuuston puheenjohtajille, Turun Sanomille, Auranmaan Viikkolehdelle, Loimaan Lehdelle, Turun Tienoolle sekä Yleisradion Länsi-Suomen toimintakeskukselle edellisen viikon torstaina. Esityslista on kunnanhallituksen päätöksen mukaisesti lisätty kunnan verkko-sivuille.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Päätös

Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Pöytäkirjaan merkittiin, että Tommi Pasto osallistui kokoukseen etänä.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.