Kunnanhallitus, kokous 17.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 201 Suostumus asiavirheen korjaamiseen

AurDno-2022-412

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kunnan esi- ja perusopetusta koskevissa raportoinneissa opetus- ja kulttuuriministeriölle on havaittu virheitä, jotka ovat johtaneet kunnan valtionosuuspäätöksiä koskeviin virheisiin. Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen.

Jotta valtionosuusrahoitus voidaan korjata oikeaksi, on kunnan annettava suostumus virheen korjaamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää kunnan suostumusta virheen korjaamiseen viimeistään 21.10.2022. Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje on oheismateriaalina.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää antaa suostumuksen Auran kunnan vuonna 2021 tehdyn vuotta 2022 koskevan esi- ja perusopetuksen valtionosuusrahoitusta koskevan päätöksen korjaamiseen Opetus- ja kulttuuriministeriön pyynnön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sivistysjohtaja, kirjanpito, OKM

Muutoksenhaku

Päätöksistä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta, koska asia päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.