Perusturvalautakunta, kokous 26.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 69 Ilmoitus yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisesta/Metodi osk.

AurDno-2022-427

Valmistelija

  • Kirsi-Marja Niinimaa, kirsi-marja.niinimaa@aura.fi

Perustelut

Yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain 11 §:n mukaan yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajan, joka tuottaa muita kuin ympärivuorokautisia sosiaalipalveluja, on tehtävä kirjallinen ilmoitus toiminnastaan ennen sen aloittamista tai olennaista muuttamista kunnan toimielimelle siinä kunnassa, jossa palveluja tuotetaan. Ilmoituksessa on annettava lain 8 §:n 2 momentissa edellytetyt tiedot palvelun tuottajasta ja palvelutoiminnasta.

Metodi - Psykologi ja sosiaalialan osaamiskeskus osk on 18.10.2022 toimittanut Auran kunnan perusturvalautakunnalle uuden, korjatun ilmoituksen yksityisten sosiaalipalvelujen tuottamisesta alueella. Ilmoitusasiakirjat liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa.

Huomautus: Aiemmin jätettyyn toimintasuunnitelmaan verrattuna on uuteen liitetty sivu, jossa kuvataan palvelujen järjestämistä syksyllä 2022. PAlvelujen järjestämisestä on kuitenkin sovittu pidettävän palaveri 26.10. klo 14.30, joten asiasta ei ole voinut olla Auran kunnan kanssa toimintasuunnitelmassa kuvatunlaista sopimusta vielä tätä aiemmin. Mahdollisesti kyse on Pöytyän kanssa sovituista menettelytavoista. Toimintasuunnitelmasta on lisäksi poistettu kohta, josta aiemmin on huomautettu neuropsykiatrisen valmennuksen tuottamisen osalta.

Kunta ja palveluntuottaja voivat keskenään sopia menettelytavat ja esimerkiksi ns. matalan kynnyksen palvelun antamisesta asiakkaille tarpeenmukaisesti, ilman erillistä palveluntarpeenarviointia. Palveluntarpeenarviointi on laissa määriteltyä viranomaistoimintaa. Viranomainen voi myös antaa asiakkaalle palvelujen arvioinnin, järjestämisen ja toteuttamisen ohella neuvontaa ja palveluohjausta, ei konsultointia kuten toimintasuunnitelmassa on todettu.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kirsi-Marja Niinimaa, kirsi-marja.niinimaa@aura.fi

Perusturvalautakunta päättää hyväksyä ilmoituksen yksityisten sosiaalipalveluiden tuottamisesta. Auran kunta ilmoittaa hyväksyvänsä yrityksen toiminnan alueellaan, ja toimittaa ilmoituksen liitteineen Lounais-Suomen aluehallintovirastolle rekisteröitäväksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksistä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta, koska asia päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.