Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 219 Talousarvio vuodelle 2023 ja taloussuunnitelma vuosille 2023 - 2025

AurDno-2022-436

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kuntalain mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.

Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kunnan taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Kunnan tulee taloussuunnitelmassa päättää yksilöidyistä toimenpiteistä, joilla alijäämä mainittuna ajanjaksona katetaan.

Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.

Venäjän aloittama hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut koko Euroopan taloutta ja toimintaympäristöä. Talouden positiiviset kasvunäkymät ovat kääntyneet jälleen negatiivisiksi, korot ovat nousseet noin kolmeen prosenttiin aiemmista minuusmerkkisistä luvuista ja inflaatio on jyllännyt noin kahdeksassa prosentissa.

Auran kunnan talousnäkymät talousarvio- ja taloussuunnitelmavuosille ovat varovaisen toiveikkaita. Auran kunnan käyttötaloudesta poistuu lähes 14 miljoonan kustannukset sosiaali- ja terveydenhuollon siirtyessä hyvinvointialueelle. Verotulot leikkautuvat arviolta 46 prosenttia vuodesta 2022 hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa 1.1.2023. Suunnitelmavuonna 2024 arvioidaan verotulojen vielä laskevan noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Valtionosuuksiin tulee myös merkittävä pienennys jo ensi vuodelle. Valtionosuuspäätökset suunnitelmavuosille tehdään vasta myöhemmin, mutta alustavien ennusteiden mukaan lähivuosina niihin ei olisi tulossa merkittävä muutoksia ensi vuoteen verrattuna.

Auran verotulot ovat kehittyneet ja arvioidaan kehittyvän seuraavasti:

1000 € TP 2018 TP 2019 TP2020 TP2021 TA 2022 TA 2023
Kunnallisvero 12 992 13 353 14 341 14 408 14 785 7 484
Yhteisövero 571 603 541 741 537 615
Kiinteistövero 751 751 714 839 836 858
Yhteensä 14 314 14 707 15 595 15 988 15 575 8 957

Valtionosuuksien määrät ovat seuraavanlaiset:

1000 € TP 2018 TP 2019 TP 2020 TP 2021 TA 2022 TA 2023
Peruspalvelujen vos 4 892 4 632 4 476 3 973 4 078 1 588
Verotulojen per. tasaus 1 755 1 844 1 915 1 722 1 723 1 669
Harkinnanvarainen vos     540      
Järj. muut tasaus/ verotulomen. kompensaatio - 172 1 821 1 837 2 039 686
OKM vos - 647 -647 -645 - 21 -650 -700
Yhteensä 6000 6001 8 107 7 510 7 190 3 243

Kunnan kokonaiskustannukset ja rahoitus ovat toteutuneet ja arvioidaan toteutuvan seuraavasti:

1000 € TP 2018 TP 2019 TP 2020 TP 2021 TA 2022 TA 2023
Toimintatuotot   2 672   2 647   2 657   3 069   2 722   2 197
Toimintakulut -22 180 -22 749 -23 226 -24 059 -24 371 -12 929
Toimintakate -19 508 -20 101 -20 569 -20 990 -21 6449 -10 732
Verotulot 14 314 14 707 15 595 15 987 16 170   8 957
Valtionosuudet   6 000   6 001   8 107   7 510   7 190   3 243
Rahoitustuotot/kulut         -20          3         2       23        -2    - 142
Vuosikate      819    611   3 130   2 531   1 709   1 325
Poistot     -804    -847     -893    -886     -828    -799
Tilikauden tulos        15    -237   2 238   1 646      881     527

Toimielimittäin talousarviovuosi 2023 näyttää seuraavalta:

Toimielin Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Kulujen muutos% vrt. TA 2022
Keskusvaaliltk 4000 -8 571 -4 571 -46,9
Tarkastusltk     0 -16 922 -16 922 +26,0
Kunnanhallitus 38 500 -1 309 957 -1 271 457 +4,8
Sivistysltk 468 460 -8 066 850 -7 598 390 +11,1
Vapaa-aikaltk 74 000 -277 873 -203 873 +46,8
Tekninen ltk 1 588 080 -3 249 306 -1 661 226 +19,8

Investointiohjelman bruttomenot vuodelle 2023 ovat 1 473 000 euroa. Maanhankintaan on varauduttu vuoden 2023 osalta 100 000 eurolla. Talonrakennuksen peruskorjauksiin on budjetoitu 475 000 euroa. Teiden rakentamiseen ja siihen liittyvään infrastruktuuriin on varattu 290 000 euroa. Vesi- ja viemärilaitoksen investointeihin on varauduttu 316 000 eurolla ja hulevesijärjestelmiin 125 000 eurolla. Investointituloiksi on arvioitu 179 000 euroa. Tilikauden tulos ei riitä kattamaan kaikia poistoja ja investointeja. Kunnan pitkät lainat lyhenevät miljoonalla eurolla. Lyhyttä lainaa otetaan 700 000 euroa.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus aloittaa talousarvion käsittelyn.

Päätös

Kunnanhallitus merkitsi toimialojen talousarviovalmistelun tiedoksi ja jatkaa talousarvion käsittelyä kokouksessaan 28.11.


Muutoksenhaku

Päätöksistä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta, koska asia päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.