Kunnanhallitus, kokous 7.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 214 Pauli Ilmari Routamaan rahaston stipendien jakaminen 2022

AurDno-2018-254

Valmistelija

  • Juho Karisaari, juho.karisaari@aura.fi

Perustelut

Kunnanvaltuuston 15.6.2020 hyväksymien Pauli Ilmari Routamaan rahaston sääntöjen mukaan rahaston stipendit ovat olleet kunnan ilmoitustaululla,​ Auranmaan viikkolehdessä sekä kunnan www-​​sivuilla julkaistulla ilmoituksella yleisesti haettavana 28.10.2022 klo 15.00 mennessä. Hakuilmoituksessa on maininta siitä,​​ että määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei oteta huomioon.

Määräaikana kunnanhallitukselle on jätetty kolme stipendihakemusta.

Rahaston sääntöjen 4 §:n mukaan rahaston pääoman vuotuinen korko voidaan jakaa stipendeinä Auran kunnassa kotipaikan omaaville oppilaille,​​ jotka opiskelevat puutarha-​,​ maatalous-​ tai ravitsemusalaa ammattiin valmistavassa koulu-​,​ opisto-​ tai korkeakoulutasoisessa oppilaitoksessa ja jotka ovat suorittaneet hyväksyttävästi koulutukselle tai vuosikurssille asetetut opintotavoitteet. Myös edellä mainituissa oppilaitoksissa opiskelevat aikuisopiskelijat,​​ jotka ovat oikeutettuja ns. aikuisopintorahaan,​​ voivat saada stipendin.

Sääntöjen 6 §:n mukaan kunnanhallitus päättää stipendien myöntämisestä. Henkilökohtaisen stipendin suuruutta määriteltäessä otetaan huomioon hakijan opintojen kesto. Mikäli kertynyt vuotuinen korko tai osa siitä jää jakamatta,​​ lisätään tämä rahaston pääomaan.

Rahaston hoidosta ja stipendien jaosta aiheutuneet kulut kunnalla on oikeus periä rahaston vuotuisesta korosta.

Stipendirahaston säännöissä edellytetään,​​ että hakijoiden kotipaikka on Aura. Kaikki hakijat ovat auralaisia ja opiskelevat stipendiin oikeuttavissa oppilaitoksissa.

Hakijoiden tiedot ovat esityslistan oheismateriaalina.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus myöntää rahastosta vuonna 2022 seuraavat stipendit:

1. Roosa Kovanen 300 €
2. Elisa Aittamäki 300 €
3. Elli Kalliomaa 300 €

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Stipendin saajat, kirjanpito

Muutoksenhaku

OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

 

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä:

- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä

- kunnan jäsen.

 

Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimus on toimitettava Auran kunnan kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on päätöksen tehnyt toimielin/viranomainen.

Kirjaamon yhteystiedot:

Postiosoite: PL 24, 21381 AURA     

Käyntiosoite: Perkkiönkuja 2 AURA 

Sähköpostiosoite: kunta@aura.fi    

Puhelinnumero: 02-486430             

 

Kirjaamon aukioloaika on ma – to klo 8 – 16 ja pe 8 – 14.45.

 

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

 

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

 

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

 

- päätös, johon haetaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

 

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero.

 

Jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite.

 

Pöytäkirja

 

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Auran kunnan kirjaamosta.