Kunnanhallitus, kokous 11.4.2023

§ 80 Suunnattu maksuton osakeanti Turun seudun puhdistamo oy:n yhtiösopimuksen 23.12.2022 mukaisen osakkaiden osakeomistuksen tarkastuksen toteuttamiseksi

AurDno-2023-124

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Turun seudun puhdistamo Oy:n omistajien 23.12.2022 solmiman Yhtiösopimuksen mukaan osakkaiden omistusosuuksien yhtiössä tulee vastata osakkaiden yhtiön palveluista käyttämää suhteellista osuutta. Sekä K- että L-sarjan osakkailla omistusosuus vastaa osakkaan suhteellista osuutta yhtiön tuottamien palvelujen käytöstä.

Yhtiön pääomakustannukset jaetaan omistajille omistajien omistusosuuksien mukaisesti. Kun omistusosuus vastaa palvelun käyttömäärää, myös pääomakustannukset jakautuvat omistajille siinä suhteessa kuin nämä palvelua käyttävät. Omistusosuuden muutos johtaa siten omistajan kannalta joko siltä perittyjen maksujen nousuun taikka laskuun riippuen siitä, miten omistajan osuus palveluiden käytöstä on kehittynyt suhteessa toisiin omistajiin.

Osakkaat ovat yhdessä sitoutuneet Yhtiösopimuksen noudattamiseen. Omistajien omistusosuuksia ja niihin määräajoin tehtäviä muutoksia käsitellään Yhtiösopimuksen kohdassa B 4.3.

Osakkaat ovat yhteisesti sopineet, että seuraava vastaavuustarkastelu toteutetaan keväällä 2023. Osakaskokous 23.8.2022:
"Päätettiin yksimielisesti, että kevätyhtiökokouksessa 2023 päätetään omistusosuuksien muutoksesta vuoden 2022 kesä-joulukuun virtaus- ja kuormitustietojen perusteella."

Vastaavuustarkastelussa havaitut tarvittavat omistusosuuden muutokset toteutetaan suunnatulla maksuttomalla osakeannilla, kuten toimittiin myös vuonna 2021 ensimmäisen määräaikaistarkastuksen yhteydessä. Suunnatussa osakeannissa yhtiön osakkaat yhtä lukuun ottamatta saavat uusia osakkeita. Uudet osakkeet ovat saajalleen maksuttomia. Niistä ei makseta varainsiirtoveroa eikä uusien osakkeiden saaminen johda kirjanpidollisten voittojen tai tappioiden syntymiseen omistajakunnassa. Osakeannin kautta omistussuhteet saadaan säädettyä tarkkaan palvelun käytön mukaiseksi.

Osakeannin toteuttaminen edellyttää kahta päätöstä. Ensin yhtiökokous päättää uusien osakkeiden suuntaamisesta omistajille. Seuraavana askeleena on, että osakas merkitsee saamansa osakkeet.
Merkitseminen tarkoittaa osakkeiden vastaanottamista. Merkinnät on tehtävä yhtiökokouksen päättämässä aikaikkunassa.

Uudet omistussuhteet perustuvat K-sarjan osakkaiden osalta laskelmiin kunkin K-sarjan osakkaan tuottamasta jätevesikuormituksesta muutostarkastelun jaksolla 1.6.–31.12.2022. L-sarjan osakkaan omistussuhde vastaa osakkaan osuutta vuoden 2022 kokonaiskäyttökustannuksesta.

Auran kunnan tämänhetkinen omistusosuus on 1,00 % eli 200 osaketta, palvelun käytön perusteella laskettujen osakeannissa annettavien uusien osakkeiden lukumäärä on 89 sekä uusi omistusosuus 0,89 % eli 289 osaketta.

Yhtiösopimuksen mukaista päivitystä valmistellaan alustavasti yhtiön kevätyhtiökokoukseen 2023. Merkintäasiakirjan allekirjoittajalla on oltava kyseiseen toimeen asianmukainen valtuus ja oikeus edustaa osakasta nimenkirjoittajana tässä asiassa, jotta osakemerkintä olisi pätevä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää merkitä Auran kunnalle Turun seudun puhdistamo oy:n maksuttomassa osakeannissa vuonna 2023 suunnattavat osakkeet.

Lisäksi kunnanhallitus päättää valtuuttaa tekninen johtaja Kari Tuohen edustamaan Auran kuntaa Turun seudun puhdistamo oy:n kevätyhtiökokouksessa 28.4.2023 ja allekirjoittamaan Auran kunnan puolesta osakemerkintää koskevat asiakirjat.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Turun Seudun Puhdistamo Oy, kirjanpito, Kari Tuohi

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Perkkiönkuja 2, Aura
postiosoite Auran kunta, PL 24, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.45