Kunnanhallitus, kokous 24.4.2023

§ 88 Perhepäivähoitajien palvelussuhteen ehtoja koskevan paikallisen sopimuksen irtisanominen

AurDno-2022-345

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Auran kunta on tehnyt paikallisen sopimuksen työntekijäjärjestöjen kanssa perhepäivähoitajien palvelussuhteen ehdoista vuonna 2011. Aurassa on maksettu takuupalkkana neljän lapsen hoidosta, vaikka lapsia olisi ollut vähemmän hoitajasta riippumattomasta syystä.

Kesäkuussa 2022 saavutetussa pääsopijajärjestöjen neuvottelutuloksessa omassa kodissaan työskenteleville perhepäivähoitajille on sovittu palkkausrakenteen uudistus. Uudistus tulee voimaan 1.10.2022, josta lukien perhepäivähoitajille maksetaan kuukausipalkkaa. Perhepäivähoitajien peruspalkkatasot 1.10.2022 lukien ovat: 12PPH100 1 868,56 € ja 12PPH200 1 917,02 €. Hinnoittelukohtien eroon ei vaikuta enää työntekijän koulutus, vaan 12PPH100 sovelletaan hoitajaan, jolla on hoidossaan maksimissaan neljä lasta. 12PPH200 hinnoittelua sovelletaan hoitajaan, jolla on hoidossa 4,5 lasta. Käytännössä puolikas lapsi voi olla esikoulun tai peruskoulun aloittanut lapsi.

Uudistuksen yhteydessä luovutaan hoitopaikoista ja niiden varaamisesta sekä irtisanomisesta palkan määräytymisen perusteena. Työehtosopimuksesta tulevaa velvoitetta hoitopaikkojen varaamiseen tai irtisanomiseen siis ei ole enää 1.10.2022 lukien

Työnantajien tulee tarkastella palkkausta koskevien paikallisten sopimusten ajantasaisuus ja tarkoituksenmukaisuus suhteessa nyt muuttuviin palkkausmääräyksiin. Työn vaativuuden arviointijärjestelmän ajantasaisuus tulee myös tarkastella suhteessa muuttuviin määräyksiin.

Perhepäivähoitajan tehtäväkohtainen palkka ei saa laskea uudistuksen vuoksi. Tehtäväkohtainen palkka voi kuitenkin muuttua KVTES:n palkkausluvun ja liitteen 12 määräysten mukaisesti. Palkkausjärjestelmää koskevat muutokset eivät aiheuta tarvetta irtisanoa perhepäivähoitajilta varattuja hoitopaikkoja, eivätkä ole myöskään peruste niiden irtisanomiseen.

Auran kunnan TVA-järjestelmän mukaan perhepäivähoitajien palkkaus on seuraavanlainen:

12PPH200 PERHEPÄIVÄHOITAJA

KVTES peruspalkka 1917,02 €/kk  (tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu alalle soveltuva koulutus)

TVA1: 1921,88 €/kk      Vastaa lapsen perushoidosta ja kasvatuksesta. Suunnittelee ja toteuttaa lasten kehitystason mukaista toimintaa. Huolehtii toimintaympäristön siisteydestä ja lasten ravitsemuksesta erityisruokavaliot ja allergiat huomioiden.

TVA2: 1960,26 €/kk      Perhepäivähoitajalla on hoidossaan alle 2 v lapsi tai erityisruokavaliota noudattava lapsi, jolla on ravitsemusterapeutin laatima ruokalista tai tehostettua tukea tarvitseva lapsi.

TVA3: 2298,86 €/kk      Erityistä tukea tarvitseva lapsi, jolla on moniammatillinen kuntoutussuunnitelma tai suositus avustajan käytöstä päiväkotiryhmässä.

12PPH100 PERHEPÄIVÄHOITAJA

KVTES peruspalkka 1868,56 €/kk  (ei koulutusvaatimusta)

TVA1: 1831,99 €/kk      Vastaa lapsen perushoidosta ja kasvatuksesta. Suunnittelee ja toteuttaa lasten kehitystason mukaista toimintaa. Huolehtii toimintaympäristön siisteydestä ja lasten ravitsemuksesta erityisruokavaliot ja allergiat huomioiden.

TVA2: 1869,36 €/kk      Perhepäivähoitajalla on hoidossaan alle 2 v lapsi tai erityisruokavaliota noudattava lapsi, jolla on ravitsemusterapeutin laatima ruokalista tai tehostettua tukea tarvitseva lapsi.

Auran kunnassa perhepäivähoitajien tehtäväkohtaiset palkat ylittävät KVTES:n alarajat ja tehtävien vaativuus on huomioitu lasten hoitoisuuden tai erityisvaatimusten perusteella. Koska 1.10.2022 alkaen koulutus ei enää vaikuta hinnoitteluun, tulee myös TVA-järjestelmä päivittää.

Ehdotus uudeksi tehtävien vaativuuden arviointijärjestelmäksi on:

12PPH100, enintään neljä lasta hoidossa, KVTES alaraja 1868,56 €

TVA 1: 1921,88 €/kk:  Vastaa lapsen perushoidosta ja kasvatuksesta. Suunnittelee ja toteuttaa lasten kehitystason mukaista toimintaa. Huolehtii toimintaympäristön siisteydestä ja lasten ravitsemuksesta erityisruokavaliot ja allergiat huomioiden.
TVA 2: 1960,26 €/kk: Perhepäivähoitajalla on hoidossaan alle 2 v lapsi tai erityisruokavaliota noudattava lapsi, jolla on ravitsemusterapeutin laatima ruokalista tai tehostettua tukea tarvitseva lapsi.

12PPH200, neljä ja puoli lasta hoidossa, KVTES alaraja 1917,02 €/kk

TVA 1:  2162,0 €/kk: Vastaa lapsen perushoidosta ja kasvatuksesta. Suunnittelee ja toteuttaa lasten kehitystason mukaista toimintaa. Huolehtii toimintaympäristön siisteydestä ja lasten ravitsemuksesta erityisruokavaliot ja allergiat huomioiden.
TVA 2: 2205,3  €/kk: Perhepäivähoitajalla on hoidossaan alle 2 v lapsi tai erityisruokavaliota noudattava lapsi, jolla on ravitsemusterapeutin laatima ruokalista tai tehostettua tukea tarvitseva lapsi.

 

Ehdotus

Neuvotellaan perhepäivähoitajien tehtävien vaativuuden arvioinnista ja keskustellaan paikallisen sopimuksen irtisanomisesta.

Päätös

Taina Moisala nosti esiin paikallisessa sopimuksessa olevan kokouspalkkion, miten sen kanssa menetellään jatkossa. Todettiin, että tarvittaessa palataan asiaan, kun käytäntö on selvitetty.

Sovittiin, että paikallinen sopimus irtisanotaan 25.10.2022 alkaen.

Uusi TVA-järjestelmä hyväksyttiin.

Kokouspalkkiot otetaan uudelleen käsittelyyn, jos sellaisia on maksettu.

Perustelut

Perhepäivähoitajien palvelussuhdetta koskeva paikallinen sopimus on jäänyt vaille merkitystä, kun valtakunnallisiin sopimuksiin tehtiin heitä koskeva sopimusmuutos, jolla palkkaus muutettiin samankaltaiseksi. Asiasta keskusteltiin yhteistyötoimikunnassa 25.10.2022. Koska sopimukseen sisältyvästä "kokouspalkkiosta" ei ollut kokousedustajilla tarkempaa tietoa, sovittiin, että siihen palataan tarvittaessa.

Paikallisessa sovittu "kokouspalkkio" on maksettu perhepäivähoitajien osallistumisesta työajan jälkeen tapahtuviin henkilöstön yhteisiin koulutus-, suunnittelu- ja kehittämisiltoihin. Palkkion suuruus on laskettu KVTES:n liite 5 Varhaiskasvatuksen peruspalvelutehtävät (05VKA070) peruspalkasta ja muutettu tuntipalkaksi. Koulutus-, kehittämis- ja suunnitteluiltoihin käytettyä aikaa ei ole lisätty perhepäivähoitajan 26 viikon työaikajakson työaikaan vaan niistä on maksettu erillinen palkkio. Varhaiskasvatuspäällikkö on keskustellut perhepäivähoitajien kanssa po. asiasta pedagogisen ohjauksen illassa 30.1.2023. Perhepäivähoitajien kanta kokouspalkkion maksamiseen myös jatkossa on myönteinen.

Ehdotus

Neuvotellaan sopimuksesta "kokouspalkkioksi" perhepäivähoitajien työajan ulkopuolisiin suunnittelu- ja kehittämisiltoihin osallistumisesta.

Päätös

Työnantajan ehdotukseen sisältyi myös iltalisän laskeminen tuntipalkan lisäksi uuteen kokouspalkkioon. Työnantaja toimittaa JHL:n ja Jytyn edustajille uuden euromääräisen ehdotuksen. Mikäli järjestöjen hallitukset hyväksyvät ehdotuksen, voidaan uusi paikallinen sopimus viedä suoraan kunnanhallitukseen.

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Työntekijäjärjestöt ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä työnantajan ehdottaman uuden TVA-järjestelmän sekä uuden ns. kokouspalkkion maksettavaksi iltapalavereista. Ns. kokouspalkkion suuruus on perhepäivähoitajien tuntipalkka (TVA 2) korotettuna 30 prosentilla, yhteensä 15,20 euroa 18.4.2023. Summa korottuu KVTES:n mukaisesti. Uusi sopimus on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. irtisanoa perhepäivähoitajia koskevan paikallisen sopimuksen vuodelta 2011,
  2. tehdä uuden paikallisen sopimuksen perhepäivähoitajien iltakokouksia ja kehittämistyötä koskien ja siihen liittyvän palkkion edellä kerrotun mukaisesti ja
  3. hyväksyä yhteistyötoimikunnassa hyväksytyn uuden tehtävänvaativuudenarviointijärjestelmän käyttöön heti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

JHL, Jyty, palkat, Jaana Ranta-aho, Anita Peltonen

Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Perkkiönkuja 2, Aura
postiosoite Auran kunta, PL 24, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.45