Kunnanhallitus, kokous 24.4.2023

§ 91 Kunnanhallituksen jäsenten valinta toimikaudelle 2023 - 2025

AurDno-2019-183

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 38 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta.

Kuntalain (410/2015) 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta.

Kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta ja siinä on seitsemän jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Kuntalain (410/2015) 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

  1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;
  2. henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;
  3. kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;
  4. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto

  1. valitsee kunnanhallitukseen toimikaudeksi 1.8.2021–31.5.2023 seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen huomioiden tasa-arvolain vaatimukset
  2. valitsee jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Ehdotus

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto

  1. valitsee kunnanhallitukseen toimikaudeksi 1.8.2021–31.5.2023 seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsenen huomioiden tasa-arvolain vaatimukset
  2. valitsee jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös

Kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti kunnanhallitukseen toimikaudeksi 1.8.2021–31.5.2023 seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Tomi Kauhanen, varajäsen Erkka Hirvensalo
Sanna Laine, varajäsen Laura Alikeskikylä
Jouko Vähä-Rahka, varajäsen Janne Ilmalahti
Taru Sahla, varajäsen Liisa- Anneli Holmberg
Jukka Leino, varajäsen Niina Aarnio
Ari-Pekka Haapanen, varajäsen Teija Jokinen
Jenni Päätalo, varajäsen Jari Sinisalo.

Valtuusto valitsi puheenjohtajaksi Tomi Kauhasen ja varapuheenjohtajaksi Jukka Leinon.

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 38 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa,​ hallintoa ja taloutta.

Kuntalain (410/2015) 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi,​ jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta.

Kunnan hallintosäännön 8 §:n mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta ja siinä on seitsemän jäsentä,​ joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Kuntalain (410/2015) 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö,​ joka on vaalikelpoinen valtuustoon,​ ei kuitenkaan:

  1. välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;​
  2. henkilö,​ joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan,​ kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;​
  3. kunnan palveluksessa oleva henkilö,​ joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;​
  4. henkilö,​ joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä,​ jos kysymyksessä on sellainen yhteisö,​ jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö,​ joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen.

Naisten ja miesten välisestä tasa-​arvosta annetun lain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia,​ jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Kunnanvaltuusto valitsi kokouksessaan 9.8.2021 § 32 kunnanhallitukseen toimikaudeksi 1.8.2021–31.5.2023 seuraavat jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Tomi Kauhanen, varajäsen Erkka Hirvensalo
Sanna Laine, varajäsen Laura Alikeskikylä
Jouko Vähä-Rahka, varajäsen Janne Ilmalahti
Taru Sahla, varajäsen Liisa- Anneli Holmberg
Jukka Leino, varajäsen Niina Aarnio
Ari-Pekka Haapanen, varajäsen Teija Jokinen
Jenni Päätalo, varajäsen Jari Sinisalo.

Valtuusto valitsi puheenjohtajaksi Tomi Kauhasen ja varapuheenjohtajaksi Jukka Leinon. Sanna Laine on sittemmin eronnut luottamustehtävästään ja hänen tilalleen on valittu Laura Alikeskikylä ja hänen henkilökohtaiseksi varajäsenekseen Virpi Kauhanen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää esittää, että valtuusto valitsee kunnanhallituksen jäsenet sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudeksi 1.6.2023 - 31.5.2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.