Kunnanhallitus, kokous 23.9.2024

§ 161 Alustava talouden toteuma elokuulta

AurDno-2024-280

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Talouden toteutuminen elokuun loppuun mennessä vielä keskeneräisten tietojen mukaan on talousarvion mukaista. Toimintatuotot ovat joka vuotiseen tapaan kesken vuotta jäljessä talousarvioon verrattuna. Vesilaskutuksen eräpäivä on syyskuun lopussa, jonka jälkeen tuotot korjautuvat osittain.

Toimintakulut ovat kokonaisuutena pysyneet talousarviossa. Verotulot ovat toteutuneet hieman talousarviota niukemmin, samoin valtionosuudet. Korkokulut ovat ylittyneet jo talousarvioon arvioidusta reilusti.  Toimielimet ovat pääsääntöisesti pysyneet talousarviossa. Luvut ovat tässä vaiheessa elokuun osalta suuntaa antavia, koska kuukauden kirjanpito ei ole vielä kokonaisuudessaan valmis. Laskelmat ovat liitteinä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus merkitsee talouden tilanteen elokuulta tietoon saatetuksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.