Kunnanhallitus, kokous 27.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 121 Kunnanvaltuuston edellisen kokouksen päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 96 §:n mukaan jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Valtuusto on 20.6.2022 pitämässään kokouksessa käsitellyt ja päättänyt seuraavat asiat:

§ 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
§ 21 Pöytäkirjantarkastajien valinta
§ 22 Pöytyän kansanterveystyön tilinpäätös 2021
§ 23 Pöytyän kansanterveystyön tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
§ 24 Henkilöstötilinpäätös vuodelta 2021
§ 25 Tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2021
§ 26 Arviointikertomus 2021
§ 27 Tilintarkastuskertomus 2021
§ 28 Aura 2023 -organisaatiouudistus
§ 29 Meijerikujan kevyenliikenteenväylän rakentaminen
§ 30 Muut asiat

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus toteaa, että valtuuston päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä, valtuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eivätkä päätökset ole lainvastaisia ja päättää panna ne täytäntöön.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksistä ei saa kuntalain 136 §:n mukaan tehdä oikaisuvaatimusta, koska asia päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.