Kunnanhallitus, kokous 27.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 126 Palkattoman virkavapaan myöntäminen

AurDno-2022-268

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Yhtenäiskoulun opinto-ohjaaja on anonut palkatonta virkavapaata toisen työnantajan palvelukseen siirtymiseksi ajalle 1.8.2022 - 31.7.2023. Hakemuksen perusteluna on toisen työnantajan tarjoama laajempi tehtävänkuva sisältäen koulun hallinnollisia tehtäviä sekä toisen asteen koulutuksen opinto-ohjausta. Näiden tehtävien osaamisesta on hyötyä myös yhtenäiskoulun opinto-ohjaajan tehtävässä, sillä toisen asteen koulutukseen siirtymisen nivelvaihe on ollut perusopetuksen vastuulla elokuusta 2021 alkaen. Opinto-ohjaaja on jo ollut samassa tehtävässä palkattomalla virkavapaalla Aurasta ajalla 21.10.2021 - 31.7.2022. Virkavapaa-anomus kokonaisuudessaan on oheismateriaalina.

Eveliina Vilén on 13.6.2022 klo 12.28 päivätyllä sähköpostillaan peruuttanut aiemman hakemuksensa ja toimittanut uuden virkavapaahakemuksen samoin perustein kuin edellinen lukion opinto-ohjaajan tehtävään. Vilén anoo palkatonta virkavapaata toisen työn hoitamiseksi 1.8.2022 - 31.1.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhalllitus päättää myöntää palkattoman virkavapaan opinto-ohjaajalle anomuksen mukaisesti 1.8.2022 - 31.7.2023. Samalla kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan opinto-ohjaajan virkavapaan sijaisuuteen ajalle 1.8.2022 - 31.7.2023.

 

Päätös

Sanna Laine ehdotti asian palauttamista valmisteluun. Jouko Vähä-Rahka kannatti Sanna Laineen esitystä.

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun yksimielisesti ja pyytää asiassa lisäselvitystä, mitä etua lukio-opetuksen oppilaan ohjauksesta tulee Auran kunnalle, ja miksi muutettu virkavapaa-anomus saapui kuntaan vasta kokouspäivänä maanantaina.

Valmistelija

  • Tuija Pellosmaa, Hallintojohtaja, tuija.pellosmaa@aura.fi

Perustelut

Eveliina Vilén on uudistanut alkuperäisen virkavapaa-anomuksensa ajalle 1.8.2022 - 31.7.2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää myöntää opinto-ohjaaja Eveliina Vilénille palkattoman virkavapaan ajalle 1.8.2022 - 31.7.2023. Samalla kunnanhallitus myöntää täyttöluvan virkavapaan sijaisuuteen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätökseen tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus osoitetaan kunnanhallitukselle ja toimitetaan keskushallintoon. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Jollei muuta näytetä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemäntenä (7.) päivänä sen jälkeen, kun asiakirja on annettu postin kuljetettavaksi. Saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan saadun tieto saantitodistuksen osoittamana päivänä. Erillistä tiedoksisaantitodistusta käytettäessä päätöksestä katsotaan saadun tieto todistukseen merkittynä päivänä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Sähköinen asiakirja täyttää myös kirjallisen asiakirjan vaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

- päätös, johon vaaditaan oikaisua

- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi

- millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Vaatimuksen perusteineen on käytävä ilmi oikaisuvaatimuksesta. Tekijän on allekirjoitettava oikaisuvaatimus ja siinä on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä saa kunnan keskushallinnosta.

Keskushallinnon yhteystiedot:
käyntiosoite Perkkiönkuja 2, Aura
postiosoite Auran kunta, PL 24, 21381 Aura
puhelinvaihde (02) 486 430
sähköposti kunta@aura.fi
avoinna ma - to klo 8.00-16.00, pe klo 8.00-14.45