Kunnanhallitus, kokous 19.6.2023

§ 149 Asemanseudun vanhan keskustan asemakaavan muutos - kaavaluonnos

AurDno-2023-47

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Asemakaavasta on säädetty Maankäyttö- ja rakennuslaissa. Mainitun lain 50 §: ”Alueiden käytön yksityiskohtaista järjestämistä, rakentamista ja Asemakaavan tarkoituskehittämistä varten laaditaan asemakaava, jonka tarkoituksena on osoittaa tarpeelliset alueet eri tarkoituksia varten ja ohjata rakentamista ja muuta maankäyttöä paikallisten olosuhteisen, kaupunki- ja maisemakuvan, hyvän rakentamistavan, olemassa olevan rakennuskannan käytön edistämisen ja kaavan muun ohjaustavoitteen edellyttämällä tavalla.
Asemakaavan laatimistarpeesta säädetään lain 51 §:ssä: ”Asemakaavan laatimistarveAsemakaava on laadittava ja pidettävä ajan tasalla sitä mukaa kuin kunnan kehitys tai maankäytön ohjaustarve sitä edellyttää.

Asemakaavan hyväksyy valtuusto.

Merkittävän osan Auran vanhasta kaupparaitista muodostavan alueen asemakaavat ovat iäkkäitä, eivätkä sisällöltään enää vastaa nykyisiä kehittämistarpeita. Vanhan keskustan palvelutarjonta on vähentynyt taajaman kaupallisen painopisteen siirtyessä paljolti rautatien pohjoispuolelle.

Asemakaavan muutoksella varaudutaan paikallisjunaliikenteen käynnistymiseen osoittamalla suunnittelualueelta Auran liikennepaikka. Laaditussa kehittämissuunnitelmassa pysäkin paikka on sijoitettu rautatien pohjoispuolelle, mikä edellyttää voimassa olevan asemakaavan muuttamista. Liikennepaikan käyttötarkoitusten ja kulkujärjestelyiden suunnittelu vaatii laajempaa tarkastelua, sillä aiempi asemapaikka aluevarauksineen sijaitsi rautatien eteläpuolella.

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on myös yhdyskuntarakenteen tiivistäminen erityisesti asuntopainotteisella uudisrakentamisella, mihin muun muassa alueen keskeinen sijainti ja kehittyvät joukkoliikenneyhteydet taajamassa antavat hyvät lähtökohdat.

Kulttuurihistoriallisestikin suunnittelualue on merkittävä, sillä nykyisen Auran keskustaajaman kehittyminen sai alkunsa rautatien asemapaikan perustamisesta 1870-luvulla. Alueen rakennuskanta on iältään vaihtelevaa, varsin kerroksellista ja siihen sisältyy osayleiskaavan mukaan useita paikallisesti arvokkaita rakennuksia. Asemakaavoitustyössä selvitetään rakennus- ja aluekohtaisten suojelumerkintöjen tarpeellisuus.

Aluearkkitehti on valmistellut osallistumis- ja arviointisuunnitelman alueen asemakaavoituksen muutokselle.

Ehdotus

Esittelijä

Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. käynnistää Asemanseudun keskustan asemakaavoituksen muutostyön,
  2. hyväksyä 12.1.2023 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman sekä asettaa sen julkisesti nähtäville,
  3. lähettää kaava-asiakirjat OAS:n mukaisesti tiedoksi osallisille ja
  4. kuuluttaa kaavoitushankkeen vireilletulon maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Valmistelija

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Perustelut

Auran asemanseudun vanhan keskustan asemakaavan muutos on edennyt luonnosvaiheeseen. Aluearkkitehdin laatimat, 25.5.2023 päivätyt, kaavaluonnosasiakirjat sisältävät kaavakartan sekä selostuksen. Asemakaavan muutosalue sijaitsee Auran Asemanseudun taajaman keskustassa, sisältäen rautatien entisen asemapaikan ja kortteleita sen molemmin puolin. Alue rajautuu Sillankorvantiehen, Nikkarinkujaan, Yhdystiehen, Turuntiehen ja Asematiehen. Pinta-alaltaan suunniteltava alue on noin 12,1 hehtaaria.

Asemakaavan muutoksella varaudutaan mahdolliseen paikallisjunaliikenteen käynnistymiseen osoittamalla suunnittelualueelta Auran liikennepaikka. Liikennepaikan käyttötarkoitusten ja kulkujärjestelyiden suunnittelu vaatii asemakaavan muuttamista ja tarkastelua laajemmalta alueelta. Asemakaavan muutoksen tavoitteena on myös yhdyskuntarakenteen tiivistäminen erityisesti asuntopainotteisella uudisrakentamisella, mihin muun muassa alueen keskeinen sijainti ja kehittyvät joukkoliikenneyhteydet taajamassa antavat hyvät lähtökohdat.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Terhi Källi, Kunnanjohtaja, terhi.kalli@aura.fi

Kunnanhallitus päättää asettaa 25.5.2023 päivätyn asemakaavaluonnoksen yleisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että kaava-asiakirjat lähetetään tiedoksi ja mahdollista lausuntoa varten osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

OAS:n mukaan